Mitä pesukarhut eivät kerro?

Yhtäkkiä tajusin hassuja asioita. 


Aloin penkomaan täällä kotona, siis lapsuuden kotona tavaroita mun huoneessa. Sitten löysin kaikkia vanhoja asioita. Yläasteen musiikin kokeita ja yläasteen piisejä, mitä soitettiin ties missä juhlassa ja kissanristiäisissä ja niistä biiseistä kaikkia eri asioita. Sitten löysin myös Peter Panin käsikirjoituksen. Mä niin haluaisin käyttää sitä joskus. Ehkä jossain leirillä tai jotain. Voi Peter Pan. Mää vaan niin tykkään siitä.


Peter Panin mukana muistui mieleen musiikin valinnainen, jossa tehtiin ilmasuryhmän kanssa Peter Pan musikaali päiväkotilaisille. Peter Paniin tehtiin musiikit ihan itte. Ne kaikki nuotitki on vielä tallella. Voi, ikävä niitä aikoja. Ja Peter Pania.


Kuitenkin tämän blogin syvin olemuskin löytyi sieltä kaappien ja hyllyjen pölyisien pinojen alta. Pesukarhut nimittäin. Sinä eräänä alkukesän ihanana päivänä lintujen laulaessa ja Jatulissa juhlasalissa istuessani se violetihko mekko päälläni kerrankin korkokengissä, en vielä tiennyt mitään pesukarhuista.


Sinä päivänä vedin ylioppilaslakin päähäni ja huusin "Vapaus!", vaikken kyllä huutanut. Mutta olisin voinut huutaa. Se päivä kuitenkin toi mulle lahjaksi erään kirjasen. Sain sinä päivänä kaksi kirjaa. Toinen niistä antaa ajatuksia nuorille sankareille, eli tässä tapauksessa mulle. Ja niinhän se antoiki. Kerran aloin kirjoittaan sitten blogia. Ennen tätä blogia siis. Sitten nimien keksiminen on jotenkin aivan kauhean vaikeaa. Jos mää saan joskus lapsia, niin.. No nimet on sitte sen ajan ongelma. Ja ehkä ihmisille on helpompi keksiä nimiä, entä tämmösille tavallaan randomeille asioille, kuten blogeille. Kuitenkin selasin tätä kirjaa, ja löysin sieltä lauseen "Eivätkä pesukarhut kerro." Ja ihastuin siihen lauseeseen ja nimesin blogini sen mukaan ja oon aina tykännyt siitä.


Kuitenki tänä keväisenä ja rankasti sateisena iltana merkitys muuttui hieman, tai oikeastaan paljon. Tämä kirja sattui käteeni ja sitten muistin, että tämä oli se, minkä mukaan blogini nimesin. Ja etsin tämän samaisen kohdan tästä samaisesta kirjasta. En kuitenkaan millään ollut muistanu, mitä muuta siinä luki.


"Miksei rakkaus ole helppoa?
 En tiedä. Eivätkä pesukarhut kerro."


Tähän asti kaikki on ok. Kunnes tajusin, että tänään oli oikein osuva päivä löytää tuollainen lause. No sekinhän oli ihan ok, ei mitään ongelmia.


Kuitenkin sen jälkeen katsoin pienemmällä fontilla tuon ajatuksen alla olevaa tekstiä.


Robert Fulghum 
Kaikki mitä minun on tarvinnut tietää opin jo lastentarhassa




..en oo koskaan ollut lastentarhassa.

Sinä yönä rannalla vihdoinkin

Ihan varovasti sun kättäsi kosketin

Aika liikkui hitaammin ja sä hengähdit hiljaa

Sinne alle sotkuisen katoksen

Kesä tuli niin äkkii ja häipyi hiipien

Me valvottiin palellen, mul oli hiuksissa hiekkaa

Niin. Kesä. Odotan tavallaan. Mikä se tämä sää oon, että on melkein toukokuu ja tänäänki tuli taivaan täydeltä lunta. Ja jotkut ne ei usko ilmastonmuutokseen.  

Tuli vakava syksy ja toinenkin

Minä väsyin hieman ja paljon unohdin

Sen muistin mä kuitenkin, miten sä hengähdit hiljaa

Sinne alle sotkuisen katoksen

Kesä tuli niin äkkii ja häipyi hiipien

Me valvottiin palellen, mul oli hiuksissa hiekkaa

Maija ja nuoruusvuodet. Aloin kuunteleen sitä, kun ykspäivä soi koko ajan vaan päässä "älä luule, etten muista, kun kukat putoili omenapuista" siitä Maijjaa. Sitten ajattelin kuunnella Maijaa. Mutta sitten tapahtui jotain yllättävää! Minnan auton kyyvissä olin ja sitten ehkä saatoin ääneen sanoa, että tekeepä mieli kuunnella jotain kivaa. Sitten alkoi radiosta raikaamaan Fun - We are young, ja mut myytiin.

Pelkään myös, että pakotan jonkun vielä joku kiva ja ihana kesäinen yö kuunteleen koko yön tätä yhtä ainoaa kappaletta. Siitä tulee vaan niin hyvä mieli.

Kuuntele: 

We are young <3

Long time no see

Ajattelin, että enhän mä voi mitään blogia alkaa kirjoittelemaan, kun mulla ei oo mitään aihetta siihen. Siis sellasta aihetta, mistä tietäisin erityisen paljon, tai mikä käsittelis jotain yksittäistä ja tiettyä asiaa tai aihetta. Esim. ruokablogia, tai muotiblogia tai muu sellainen, mitä ite tässä oon aina välillä lueskellu. 

Sitte aattelin, että mitäpä sitte? Mä voin kirjoittaa tänne aivan hyvin kaikkea aivan muuta. En sen takia, että ihmiset lukis tätä, vaan enemmänki sen takia, että mulla olis jotaki asioita sitten myöhemmin menneisyydestä ihan luettavana. En oo nimittäin ihan hirveän hyvä tavallisen päiväkirjan kirjoittaja. Yritin alottaa sen taas sillon, kun alotin koulun Ylivieskassa ja muutin sinne asuntolaan. Mutta ainoat kirjoituksen siellä on siitä, kun mut on hyväksytty sinne opiskelemaan ja oon stalkkaillu muitten hyväksyttyjen profiilit ja sitte ensimmäisestä illasta Kellomäessä. Ei oikeastaan mitään muuta. Sitten sitä aiemmat kirjoitukset olikin lähinnä peräisin ala-asteelta. Aihepiireillä "Meidän koulussa kävi tänään poliisi" "oli tänään urheilu_päivä koulussa". Että niin. Ja olin liimannu siihen kans meiän saaman urheilutuloslapun. Mikä oli ihanan keltainen ja pirtsakka. 

Muutenki, ikäväkseni täytyy ilmoittaa, että vaikka kuinka mä välillä inhoan tekniikkaa ja toivon, että olisin syntyny ihan joku toinen vuosikymmen tai ehkä sataki, vietän koneella aivan laittoman paljon aikaa. Miksipä siis en kirjottelis tänne joistain asioista.

Mun tämän päivän kohokohtiin kuuluu kirpparilla käyminen ja ihanien pienten kuppien ja lautasten saaminen ja sitten vielä kitaran soittaminen pitkästä aikaa.

Kirpparilla on ihan liian kivaa. Löytäisin sieltä aivan liian paljon kaikkea, mikä sitte kostautuu vaatekaapin täyttymisellä ja muutenki kaikkien nurkkien täyttymisellä. Muuten kyllä melkeempä inhoan shoppailua, mutta kirpparit <3. Ainoa ei nii kiva juttu on, että löysin kivat housut, joiden lahkeet on, yllätysyllätys, liian pitkät. Pitäisi siis ottaa ompelukone esiin ja alkaa lyhentelemään. Mutta ei, luulen, että enemmän marikamaisempi ratkaisu on se, että otan ne vaan käyttöön ihan liian pitkillä lahkeilla ja sitten kuljen hetken päästä pahasti rispaantuneilla housuilla. Kyllä. Helpompi. Koska ompelukone on liian työläs ja vaikea. Ja ei se oo muutenkaan niin vakavaa. Vaikka olishan se joskus ihan ok näyttää jokseenki siistiltä. Huom. konditionaali.

Sitten mun pitäis käyttää mun uusia ihania kuppeja Ylivieskassa, mutta kohta loppuu aika sielläki. Tai siis, kesä tulee. Ja meen kesäksi pois. Joten en sitten voi käyttää niitä kuppeja. Ne sopii hienosti yhteen mun kämpän kanssa. Ihan vähän liian pieniä kahvin ja teen juomiseen, mutta ihanan värisiä ja söpöjä! Kämppään sopii siis siksi, että se on ihan vähän liian pieni asumiseen, mutta värit passaa kuppien kanssa yhteen. Hehe. Oranssi ja vihreä on ihania. Ja ruskee.

Kun kitaran rämpyttäminen alkoi olla tuskaisen kipeää, huomasin, etten enää muista millon olisin soittanu viimeksi. Tuli pieni epätoivo ja masennus, kun muistelin sitä, että lukiossakin olin vielä ihan ok soittaan kitaraa. Huomaa, että taidot ruostuu aika nopeaa. Tai no on siitä lukiostaki jo muutama vuosi. Voi vanhuus. Mutta soitin kyllä ihania nostalgiapiisejä. ;)

Kevättä odotellen ja lumen sulamista, 

          Marika